Epävarmat työsuhteet ja töiden uudelleenjärjestelyt stressaavat työpaikoilla
Töiden uudelleenjärjestely ja työsuhteen epävarmuus aiheuttavat suomalaisille työntekijöille eniten työperäistä stressiä. Myös työn määrä sekä työtehtävien ja vastuiden epäselvyys koetaan stressaavaksi.
Yle: Raportti esittää nuorten palkka-alea ja heikompaa irtisanomissuojaa pieniin yrityksiin
Juhana Vartiaisen ja Osmo Soininvaaran laatimassa, vielä julkaisemattomassa raportissa etsitään keinoja matalapalkkatyön lisäämiseksi.
Naiset yliedustettuina palvelualojen pätkätyömarkkinoilla
Naiset tekevät useammin pienipalkkaisia pätkätöitä. Se kasvattaa sukupuolten välisiä palkkaeroja.
Vastuullinen kesäduuni 2013 –kampanja vaatii nuorille parempia kesätöitä
Kolmatta kertaa järjestettävä kesätyökampanja esittelee hyvän kesätyön periaatteet ja pyrkii edistämään nuorten työllistymistä nyt ja tulevaisuudessa.
Berner Oy sai Suomen työelämäpalkinnon
Yrityksessä pyritään huolehtimaan ikääntyvien työntekijöiden hyvinvoinnista ja lisäämään heidän arvostustaan.
Työttömien määrä nousi jälleen marraskuussa
Kauden trendinä on, että työttömiä on enemmän ja avoimia työpaikkoja vähemmän.
Palkansaajien järjestöt eivät myöntyisi palkka-aleen
Työssä olevista noin kolmannes saattaisi suostua alentamaan palkkaansa.
Palkankorotuksen sijaan palkka-ale?
Palkkojen leikkaukset saattavat lisääntyä Suomessa, arvioi Ylen haastattelema asiantuntija.
Naisten palkat nousseet miehiä nopeammin
Viimeisien vuosien aikana naisten palkat ovat nousseet nopeammin, kuin miesten. Palkankorotuksista huolimatta naisten palkkapussin koko ei ylety vielä miesten tasolle.
Työttömien määrä nousussa
Työttömien työnhakijoiden määrä on taas kasvussa viime vuodesta. Syyskuun lopussa työ- Ja elinkeinotoimistossa oli työttömiä työnhakijoita yhteensä 239 600, 15 600 työtöntä työnhakijaa enemmän, kuin vuosi sitten.
Työhyvinvoinnin kasvattamisella on suuri merkitys työntekijän tuottavuuteen
Työhyvinvoinnin tärkeyttä on syytä korostaa, eteenkin näinä aikoina, kun maailmalla velloo talouskriisit ja yt-neuvotteluja käydään yrityksessä jos toisessa. Vaikeat ajat lisäävät stressiä, joka taas vähentää työntekijän hyvinvointia.
TS: Sama työ – kaveri saa tuplapalkkaa
Suomessa monenkin ammatin sisällä voi olla suuriakin palkkaeroja. Välttämättä palkkaerot eivät johdu edes koulutuksesta. Palkkaan voi vaikuttaa esimerkiksi asuinalue jossa työtä tehdään. Erityisesti yksityisen sektorin aloilla palkkaerot ovat suuria. Esimerkiksi keikkalääkäri, ammattiurheilija, johtaja tai konekuski voi saada tuplasti enemmän palkkaa, kuin toinen kollega.
Suomessa tehdään Euroopan keskimäärin lyhintä työviikkoa
EU:n tilastojen mukaan Suomessa tehdään Euroopan lyhintä työviikkoa. Syitä ovat muun muassa palkalliset vapaapäivät, naiset, yrittäjien vähyys, sekä helpot sairauspoissaolot.
Kaupan alalla heikot työnäkymät
Kaupan liitto arvioi, että heikko Euroopan talousnäkymä vaikuttaa Suomessa eniten kaupan alalla. Talouskriisin vaikutukset alkavat liiton mukaan näkymään selkeämmin ensi vuoden alusta.
Voiko työpaikkaa saada ilman työkokemusta?
Nykyään työnantajat vaativat työnhakijoilta loistavaa koulutus- ja työhistoriaa. Hakijalta halutaan niin yleistä, kuin alalta työkokemusta. Tilanne aiheuttaa nuorille päänvaivaa, kun ilman työpaikkaa ei saa työkokemusta, eikä ilman työkokemusta saa työpaikkaa.
Nokia vähentää tuhansia työntekijöitä
Nokia tekee mittavia henkilöstövähennyksiä ensi vuoden loppuun mennessä. Suomessa Nokia irtisanoo 3700 työntekijää, koko maailmalta 10 000 työntekijää.
Palkkasummat reilussa kasvussa alkuvuoden aikana
Tilastokeskuksen mukaan Suomen talouden palkkasumma on kasvanut helmi-huhtikuun aikana jo 5,2 prosenttia korkeammalle, entä vuosi sitten samalla ajanjaksolla.
Kukoistava työntekijä on yritykselle kultaakin kalliimpaa
Iloinen työntekijä on yritykselle paljon tuottoisampi, kuin iloton työntekijä. Iloinen työntekijä tekee työnsä huolella, ei ole turhaan töistä pois, eikä lähde heti mahdollisuuden tullen kilpailevaan yritykseen. He ovat joustavia, tekevät enemmän kuin heille kuuluisi ja he myös vetävät puoleensa yritykseen samankaltaisia työntekijöitä lisää, selviää Harvard Business Review 2012.
TeliaSoneralla YT-neuvottelut, jopa yli sata lähtee
TeliaSonera on aloittanut YT-neuvottelut, joiden seurauksena voidaan vähentää jopa 110 työtehtävää. Neuvottelut koskevat yli tuhatta työntekijää.
Euroopassa hälyttävän korkea nuorisotyöttömyys
Euroalueen työttömyys on edelleen kasvussa. Työttömyys on noussut 10,7 prosenttia viime vuoden tammikuun 10,0 prosentista.
Erityisen hälyttävää on kasvussa oleva nuorisotyöttömyys, sillä euroalueella jo lähes joka viides alle 25-vuotias nuori on työtön.
Uusien yritysten määrä laski jopa neljänneksen
Uusien aloittaneiden yritysten määrä väheni vuoden 2011 kolmannella neljänneksellä lähes 25 prosenttia vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna.
Ensi vuoden verokortteihin veronumero
Vuoden 2012 palkansaajien verokortteihin merkitään veronumero. Toistaiseksi veronumeroa käyttävät vain rakennustyömaiden työntekijät.
Pienituloinen selviää Suomessa kevyellä verotuksella
Pienituloisen verotus on Suomessa kevyempää kuin Euroopassa keskimäärin, mutta suurituloisia verotetaan Euroopan keskiarvoa kovemmin.
Euroalueen työttömys kaikkien aikojen ennätyksessä
Euroalueen työttömyysaste on noussut kaikkien aikojen ennätykseen. Lokakuussa työttömyysaste nousi 10,3 prosenttiin syyskuun 10,2 prosentista.
Lue lisää =>
Nokia Siemens Networksilta jättileikkaukset, yhtiö vähentää 17 000 työntekijää
Nokia Siemens Networks aikoo vähentää yhteensä 17 000 työntekijää maailmanlaajuisesti, mikä tarkoittaa lähes neljäsosaa yhtiön työvoimasta. Vähennykset on tarkoitus tehdä vuoden 2013 loppuun mennessä.
Työttömyysaste laskussa
Työttömänä oli lokakuussa 186 000 henkilöä, mikä on 9000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste laski 7,0 prosenttiin vuoden takaisesta 7,4 prosentista.
UPM aloittaa yt-neuvottelut
UPM:n paperitehtailla aloitetaan yt-neuvottelut, jotka koskevat Rauman, Kymin ja Kaukaan tehtaiden koko henkilökunnan mahdollista lomautustarvetta ensi vuonna. Lisäksi Jokilaakson ja Tervasaaren tehtailla varaudutaan seisokkeihin.
Työsulku uhkaa sulkea pankkeja ja palveluita
Työmarkkinaselkkauksesta seuraava työsulku uhkaa sulkea pankkeja ja pankkien palveluita. Työsulku on harvinainen painostustoimi, jossa estetään lakon ulkopuolistenkin työntekijöiden pääsy työpaikoille.
Suomalaiset huolissaan eläketurvan rahoituksesta
Yhä useammat suomalaiset haluavat jatkaa työelämässä vielä yli 63-vuotiaana, mutta työelämän kova tahti ja eläketurvan rahoitus huolestuttavat.
Lakko uhkaa nyt kiinteistöpalvelualaa
Kiinteistöpalvelualaa uhkaa lakko palvelualojen ammattiliiton PAM:in katkaistua neuvottelut kiinteistöpalvelun palkoista. Noin 25 000 työntekijää koskeva lakko uhkaa alkaa 23.10. Ylityökielto alkaa välittömästi.
Lue lisää =>
Tietotekniikan palvelualojen lakko alkoi aamulla
Tietotekniikan palvelualojen ylempien toimihenkilöiden lakko alkoi aamulla työnantajapuolen hylättyä valtakunnansovittelija Esa Longan sovintoesityksen sunnuntai-iltana. Ensimmäisenä lakossa on Tieto Finland Oyj:n ja Logica Suomi Oyj:n työntekijöitä.
Lue lisää =>
Kansan Uutiset: Työpaikkailmoitus viekin rahanpesuun
Useat suomalaiset ovat haksahtaneet mukaan rahanpesuun viattomalta kuulostavan työpaikkailmoituksen kautta. Ilmoituksessa luvataan huolellisuutta vaativaa toimistotyötä ulkomaalaisessa yrityksessä, mutta todellisuudessa kyseessä on rahanpesun uusi muoto.
Lue lisää =>
Teknologiateollisuuden lakko päättyi
Teknologiateollisuuden työntekijät palaavat töihin lakon päätyttyä maanantai-iltana osapuolten hyväksyttyä valtakunnansovittelija Esa Longan sovintoesityksen.
Lue lisää =>
Teknologiateollisuuden lakko alkoi tänään
Teknologiateollisuuden lakko alkoi tänään metalliliiton hylättyä eilen valtakunnansovittelijan sovintoesityksen. Lakossa on metalliteollisuuden suurimmat yritykset, yhteensä noin 30 000 työntekijää 40 eri yrityksessä.
Lue lisää =>
KL: Yt-neuvottelujen piirissä jo 16 000 henkilöä
Yt-neuvotteluja käydään parhaillaan 30 yrityksessä ja neuvottelujen piirissä on jopa 16 000 henkilöä. Yli 3400 työntekijää tulee menettämään työpaikkansa.
Lue lisää =>
KT: Pankeissa yt-neuvotteluja
Pankkikonserni Aktia aloittaa Nordean ja Tapiolan tapaan yt-neuvottelut. Aktian neuvotteluissa on tarkoituksena vähentää 40 henkeä osasta konsernin tytäryhtiöitä. Tapiolan vähennystarve on 230 henkilöä ja myös Nordea aikoo vähentää Suomessa 650 henkilöä.
Lue lisää =>
Ravintoloiden veronkierto aiheuttaa merkittävän verovajeen
Ravintola-alan pimeät palkat kasvattavat verovajetta merkittävästi. Alalla pimeänä tehty työ kasvatti verovajetta vuonna 2008 jopa 300 miljoonalla eurolla.
Lue lisää =>
Nuorisotyöttömyys laskussa
Suomen työttömyysaske on laskenut 6,6 prosenttiin ja työttömiä oli elokuussa 177 000, mikä on 20 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Myös nuorisotyöttömyys laski.
Lue lisää =>
Palkat nousivat kesällä
Palkat nousivat touko-heinäkuussa lähes kuusi prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Eniten nousua oli rakennusalan palkoissa.
Lue lisää =>
Yrittäjyys ei innosta suomalaisia
Tuoreen tutkimuksen mukaan yrittäjyys houkuttelee yhä harvempaa suomalaista. Yrittäjäjyyttä harkitsee yhä harvempi ja yritysilmapiirin koetaan heikentyneen.
Lue lisää =>
Rakennus- ja palvelualalla työvoimapula
Rakennusalalla on pulaa osaajista. Yli kolmasosa kyselyyn vastanneista rakennusalan yrityksistä kertoi ongelmista löytää sopivaa työvoimaa. Myös palvelualan yrityksissä on ongelmia rekrytoinnissa.
Lue lisää =>
Yritykset eivät ole kiinnostuneita työurien pidentämisestä
Yritykset eivät ole kiinnostuneita työntekijöidensä työurien pidentämisestä, kertoo tuore Strategisen hyvinvoinnin tila Suomessa 2011 -tutkimus.
Lue lisää =>
Taatuntuma väistyy – sairauslomat lisääntyy
Taantuman väistyessä sairauspoissaolojen määrä lisäntyy. Teollisuuden työntekijöiden sairauspoissaolot vähentyivät vuonna 2009, mutta kääntyivät nousuun jälleen seuraavana vuonna.
Lue lisää =>
Avoimia työpaikkoja edelleen tarjolla
Avoimia työpaikkoja oli vuoden toisella neljänneksellä lähes yhtä paljon kuin viime vuonna samaan aikaan. Huhti-kesäkuussa oli lähes 50 000 avointa työpaikkaa.
Lue lisää =>
Yrittäjät ovat hakeneet ahkerasti rahoitusta
Yritykset ovat hakeneet tänä vuonna ahkerasti taantuman takia ongelmiin joutuneille yrityksille tarkoitettua suhdannerahoitusta valtion omistamalta Finnveralta.
Lue lisää =>
Euroalueen työllisyydessä pientä parantumista
Euroopan Union tilastoviranomainen Eurostat kertoi euroalueen työllisyyden parantuneen hieman kesäkuussa 2011 vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna.
Lue lisää =>
Työttömyys laskussa
Työttömyys laski kesäkuussa 2011 viime vuodesta 8,4 prosenttiin. Työttömiä oli Tilastokeskuksen mukaan 237 000, mikä on 11 000 vähemmän kuin viime vuonna.
Lue lisää =>
Joka neljäs suomalainen eläkkeellä
Noin joka neljäs suomalainen, eli 1 464 000 henkilöä sai eläkettä vuoden 2010 lopulla. Työeläkettä sai 1 358 000 henkilöä ja kansaneläkettä 697 000 henkilöä. 56 prosenttia eläkkeensaajista oli naisia. Sekä työ- että kansaneläkettä saavia oli 40 prosenttia.
Lue lisää =>
TE: Kesätyöläisillä ongelmia työehdoissa
Kesätyöläisten tulee olla tarkkana työehdoistaan, jotta työsuhdeasiat hoituvat asianmukaisesti. Erityisesti palvelualoilla on ongelmia työehtojen toteutumisessa.
Lue lisää =>
