Kulutusluotot houkuttelevat jouluna

18.12.2012 11:58

Eilen kerroimme, että suomalainen käyttää jouluun keskimäärin 573 euroa. Rahankäyttöön voi sortua, vaikka varaa ei olisikaan.

Lisääntyvä kulutus voi viedä mukanaan nekin, joilla ei olisi siihen varaa, arvioi Timo Heikkinen Helsingin ulosottovirastosta Taloussanomissa.

Kauppojen omien luottojen tarjonta on lisääntynyt. Etenkin kalliita tuotteita voi yhä useammin ostaa osamaksulla tai ”osta nyt, maksa myöhemmin” –periaatteella, kertoo puolestaan Velka-Säätiön toiminnanjohtaja Juha Pantzar. Käytännössä kaikki suuret pienelektroniikkaa ja kodinkoneita myyvät liikkeet tarjoavat tänä jouluna luottorahoitusta.

Verkkokauppa.comin mukaan liikkeen osamaksuvaihtoehtoa on käytetty joulun aikaan ahkerasti. Kauppa arvioi joulumyyntinsä ja kävijämääriensä kasvavan viime vuodesta noin 30 prosenttia.

Luotolla hankitaan kalliita joululahjoja ja luksustuotteita. Kulutuselektroniikan lisäksi osamaksulla ostetaan esimerkiksi matkoja, jotka kertahankintoina olisivat pienituloiselle liian kalliita, mutta osamaksulla käden ulottuvilla.

Pantzarin mielestä ei kannata edes pohtia, voisiko kulutusluottoja käyttää jouluna järkevällä tavalla. Toinen ongelma ovat pikavipit, joita markkinoidaan viimeisenä keinona joulurahan saantiin. Pikavipit eivät välttämättä ole velkaisten pääongelma, vaan vain osa monenlaisista veloista koostuvaa talousvaikeuksien kasautumaa. Pantzarin mukaan ylivelkaantuneet tekevät pikavipeillä ostoksia tilanteessa, jossa velkoja on jo valmiiksi selvästi liikaa.

Jos kulutusluottoa silti ottaa, on syytä ensin selvittää, paljonko kuluja luotto tuottaa. Joulun jälkeen luotot on maksettava, joten kannattaa laskea, millainen kuukausierä kulutusluottojen lyhennyksistä joulun jälkeen kertyy.

Juha Pantzarin mukaan jouluostoksia ei kannata koskaan tehdä luotolla. Houkutuksien iskiessä voi miettiä, onko kaikki tavara oikeasti niin tärkeää. Muutenkin ostelu menee joulun aikaan usein liiallisuuksiin. Ruokaa kannattaa ostaa vain sen verran kuin todella tarvitsee, eivätkä perusjouluruuat ole kovin kalliita.
Kulutushuumaa voi torjua miettimällä hankintoja yön yli. Ostokset kannattaa tehdä käteisellä ja pohtia, montako tuntia töitä joutuu tekemään jonkin ostoksen eteen. Harkintakyky on syytä säilyttää myös alennusmyynneissä.

Osa joulun kulutusvimmasta näkyy myöhemmin ulosottovirastoissa. Erääntyneet osamaksut ja kauppojen luotot siirtyvät nopeasti perintään, joka tulee kalliiksi.

Timo Heikkinen neuvoo, ettei ulosottoviraston yhteydenotosta kannata kuitenkaan mennä paniikkiin. Yhteydenottoon kannattaa vastata heti ja miettiä etukäteen, millä tavoin aikoo hoitaa velkansa.

Kommentoi artikkelia!

Talousviesti.fi
Talousviesti tarjoaa kiinnostavimmat talousuutiset säästämisestä, sijoittamisesta ja lainamarkkinoilta. Löydä päivän tärkeimmät talousuutiset helposti ja vaivattomasti.
Etsi palvelusta
Taloustilastoja

Valuuttakurssit

USD: 1,1948
JPY: 133,09
SEK: 9,5145

> Lisää valuuttakursseja

Päivitetty: 18.9.2017

Euribor

  • Euribor 1 kk -0,373 %
  • o Euribor 3 kk -0,329 %
  • o Euribor 6 kk -0,271 %
  • o Euribor 12 kk -0,171 %

> Päivän euribor-korot

Päivitetty: 8.9.2017:

Linkkejä