Avoin kirje eduskunnalle pienlainoja koskevaan lakialoitteeseen liittyen

8.12.2011 16:37

Kansanedustajille on lähetetty avoin kirje pienlainoja koskevaan lakialoitteeseen liittyen, joka korjaa lakialoitteissa ja mediassa esitettyjä perusteettomia ja vääristyneitä väitteitä pikalainatoimintaa koskien. Kirjeen lopusta löytyy liitteenä lähetetty tiedote, josta selviää asiaan liittyvät faktat perusteluineen.

Hyvä kansanedustaja,

Kokoomuksen kansanedustajien Sampsa Katajan ja Lenita Toivakan ajamissa pienlainojen kieltämistä ja rajaamista koskevissa lakialoitteissa on asiavirheitä, joihin teidän olisi tärkeä tutustua ennen lakialoitteen allekirjoittamista tai sen tukemista. Lakialoitteissa käytetään puutteellisia ja jopa täysin virheellisiä perusteluja, joista räikeimmät esitellään alla. Lisäksi viestin liitteenä on tiedote, josta selviää täsmälliset ja oikeat, tilastoin perustellut tiedot pienlainoihin liittyvistä faktoista.

Lakialoitteessa ehdotettua pienlainojen täyskieltoa perustellaan muun muassa ylivelkaantumisen lisääntymisellä. Todellisuudessa, toisin kuin mediassa usein annetaan ymmärtää, maksuhäiriöistä ainoastaan alle yksi prosentti johtuu pienlainoista. 99,1 % maksuhäiriömerkinnöistä johtuu muista luotoista.

Myös lakialoitteen väitteet pienlainojen korkeista kuluista ovat harhaanjohtavia, sillä pienlainojen keskimääräiset prosentuaaliset kulut ovat todellisuudessa pankkien tarjoamia kulutusluottoja huomattavasti edullisempia. Pankkien tarjoamien kulutusluottojen pelkät perustamiskulut ovat tyypillisesti 100-300 euroa, lisäksi asiakas maksaa pankkien kulutusluotoista mittavia korkoja, kuukausittaisia laskutuspalkkioita ja muita kuluja. Pienlainat ovat huomattavasti näitä edullisempia, lisäksi pienlainojen hinnoittelu selkeämpää ja yksinkertaisempaa. Tilastokeskuksen mukaan pienlainojen yhteenlasketut korot ja kulut ovat keskimäärin 25 prosenttia lainasummasta.

Julkisuudessa on virheellistä keskustelua maksamatta jääneiden pienlainojen huimista koroista. Todellisuudessa maksamatonkaan pienlaina ei kasva korkoa tuhansia prosentteja, sillä laillinen viivästyskorko on 8,5 prosenttia, mikä tarkoittaa 100 euron lainan kohdalla 8,5 euroa vuodessa. Maksamatta jätetystä pienlainasta perintätoimiston laskuttamat perintäkulut ja oikeusprosessiin liittyvät, käräjäoikeudelle maksettavat kulut ovat täsmälleen samat kuin muissakin maksamattomissa luotoissa tai esimerkiksi maksamatta jätetyssä puhelinlaskussa. Nämä ovat perintätoimiston ja käräjäoikeuden perimiä kuluja, joista pienlainayritys ei hyödy millään tavalla.

Lakialoitteessa väitetty pienluottotoiminnan perustuminen “ihmisen hädän tai heikon harkintakyvyn hyväksikäyttöön” on vailla todellisuuspohjaa ja lakialoitteen laatijan henkilökohtaisiin tuntemuksiin tai intresseihin perustuva väite. Maksuongelmaiset asiakkaat eivät ole pienlainayritysten tavoiteasiakkaita. Pienlainan tarjoaminen asiakkaalle, joka ei kykene maksamaan lainaansa takaisin, ei ole järkevää liiketoimintaa, sillä maksamaton laina ei tuota yritykselle mitään.

Pienlainayritykset eivät kannusta ylivelkaantumiseen, vaan niiden intressinä on tarjota tilapäinen rahoitusapu henkilölle, joka on kyvykäs myös maksamaan velkansa takaisin. Tämän takia suurempia pienluottoja myönnetään yleensä vain asiakkaille, jotka ovat aiemmin ottaneet pienehkön lainan ja maksaneet sen ajallaan takaisin. Pikalaina-alan yrittäjät ovat laajalla rintamalla toivoneet muualla Euroopassa yleisesti käytössä olevaa positiivista luottorekisteriä, joka auttaisi varmentamaan lainanhakijan takaisinmaksukyvyn huomattavasti paremmin kuin nykyisin on mahdollista.

Pikaluottotoimintaa kuvataan mediassa nuorten ja vähäosaisten hyväksikäyttönä. Todellisuudessa pikalaina-asiakkaista noin 3 prosenttia on alle 20-vuotiaita nuoria. Jopa 65 prosenttia pikalainojen hakijoista on tavallisia, vakituisessa työsuhteessa olevia aikuisia ihmisiä. Tyypillisesti pikalainaa haetaan normaalin elämän kuluihin seuraavaa palkkapäivää odottaessa. Tähän käyttötarkoitukseen viitaten Yhdysvalloissa pikavipit ovat nimeltään “payday loan”.

Pikaluotot eivät ole uusi asia. Ennen teknisiä valmiuksia pikavippiä myönsivät pankit vekseleiden muodossa. Nyt samanlainen lainaaminen on siirtynyt tekniikan kehittymisen myötä sähköisiin palveluihin.

Liitteenä oleva tiedote on luettavissa verkkosivulla:
http://pikavippii.fi/wp-content/uploads/2011/12/faktapaketti.pdf

Lisätietoa myös Ferratumin tiedotteesta osoitteesta:
https://www.ferratum.fi/faktoja_pikalainoista

Kauppalehti kirjoitti aiheesta maanantaina, artikkeli on luettavissa Kauppalehden sivuilta: http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=201112106831

Ystävällisin terveisin,

Tomi Hautamäki

Toimitusjohtaja,
Oulun Hakukoneoptimointi Oy

Kommentoi artikkelia!

Talousviesti.fi
Talousviesti tarjoaa kiinnostavimmat talousuutiset säästämisestä, sijoittamisesta ja lainamarkkinoilta. Löydä päivän tärkeimmät talousuutiset helposti ja vaivattomasti.
Etsi palvelusta
Taloustilastoja

Valuuttakurssit

USD: 1,1795
JPY: 132,82
SEK: 9,9443

> Lisää valuuttakursseja

Päivitetty: 17.11.2017

Euribor

  • Euribor 1 kk -0,373 %
  • o Euribor 3 kk -0,329 %
  • Euribor 6 kk -0,274 %
  • o Euribor 12 kk -0,192 %

> Päivän euribor-korot

Päivitetty: .11.2017:

Linkkejä